En ole kehoni. Todellinen olemukseni on jotain muuta ja paljon laajempaa kuin fyysinen kehoni. Mikä on kehon suhde henkisyyteen? Onko esimerkiksi hyvinvoinnilla mitään tekemistä valaistumisen tai heräämisen kanssa? Mitä sinä ajattelet tästä? Ymmärtääkseni on olemassa kaksi eri tasoa. Kehon ja maailman taso sekä Jumalan taso. Tällaisen vahvan tunteen olen saanut mm. kirjallisuuden avulla. Tärkeimpiä opuksia itselleni ovat olleet mm. aiemmin mainitsemani Jed McKennan, Gary Renardsin ja Katie Byronin teokset. Suomalaisten Sanna Suutarin ja Juha Pitkäsen kirjat ovat olleet myös hyvin merkittäviä itselleni. Näiden lisäksi olen noin vuoden päivät lukenut Ihmeiden Oppikurssia. Olen aloittanut tekemällä Oppilaan työkirjaa. Kirja on ollut osin hyvin vaikealukuista, mutta se on alkanut avautumaan minulle vähitellen. Kiitokset siitä myös edellämainituille kirjailijoille ja ajattelijoille. Olette tehneet hienoa työtä ja toivon että jatkatte sitä yhä. Tämä matka on hyvin yksinäinen ja ilman teitä en kestäisi. Tai ehkä en olisi tälle matkalle päässytkään. Kaikista tähän astisista kriiseistäni huolimatta koen itseni onnekkaaksi, että olen löytänyt toisenlaisen tien. Tiedän mistä elämän tuska ja ahdistukseni pohjimmiltaan johtuu.

Tiedostan siis jotenkin järjen tasolla, että en ole yhtä kuin kehoni, mutta pakko myöntää, minkäänlaista kokemusta en ole asiasta saanut. Kuitenkin ajattelen asiaa päivittäin. Viimeksi tänään kun olin kuntosalilla muistutin miksi harjoittelen. Minulle on aina ollut tärkeää voida hyvin. Kelleppä ei olisi? Kuka ei haluaisi olla virkeä, hyvin nukkunut, energinen, levollinen ja terve. Ehkä syntymämerkissäni neitsyessä tämä itsestä huolehtiminen vielä korostuu. On vaatinut paljon työtä ymmärtää ja myöntää, että todellinen minuuteni ei ole keho ja että parantamalla hyvinvointiani en voi päästä lähemmäksi todellista Minääni. Vai voinko?

Haluan voida hyvin. Syön melko terveellisesti, yritän juoda paljon vettä ja liikun. Nukkuminen on kaiken A ja O. Elämä on paljon helpompaa hyvinvoivassa kehossa. On kuitenkin päiviä jolloin olen kankea, turvonnut ja nukkunut huonosti. Tällaisina päivinä muistan erityisen usein, että keho ei ole todellinen. Olen jotain aivan muuta. Kehon muuttuminen ja parantelu ei vie minua lähemmäksi totuutta. En tarkoita etteikö kehosta huolehtiminen lisäisi hyvinvointia. Kyllä, ehdottomasti! Mutta se ei herätä kai ketään unesta?

Jotenkinhan täällä mielen harhassa kai pitää elellä. Miksi en tekisi sitä mahdollisimman mukavasti? Ainakin tässä vaiheessa matkaani, tuntuu kuitenkin että on pysyttävä valppaana eikä uppoutua miettimään miten tästä maailmasta voisi tehdä hauskempaa.